Navigation

Blog

Joka vartalolle omat vaatteensa osa 2

Voisimme ajatella, että luonto on tehnyt meistä ihmisistä täysin täydelliset. Voi asiaa ajatella näinkin, jos siirrytään kivikauteen, jossa vaatteista ei kuultu mitään ja olemassa oli vain vartalon suojia.

Joka vartalolle omat vaatteensa

Luonto on luonut jokaisen meistä erilaiseksi, ja jokainen keho näyttää harmoniselta ilman vaatteita, mutta vaatteiden käytöllä tämän harmonian voi joko pilata tai korostaa sitä. Jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa paremmalta, ja meillä onkin keinoja saada oma keho maksimaalisen harmoniseksi. Mikä on harmonian periaate? Luonnollinen kultainen leikkaus, jonka arvo on järkeviin lukemiin pyöristettynä noin 1,618. Tämän arvon saa, kun jakaa erittäin kauniin ja harmonisen ihmisen pituuden hänen etäisyydellään navasta lattiaan, tai jakaa käsien kokonaispituuden hartioiden kanssa toisen käden pituuden ja hartioiden leveyden summalla ja niin edelleen. Tuttua vanhaa kamaa vielä lukion matematiikasta. Pyrimme harmoniaan mekin vaatteita käyttävät ihmiset, jokainen oman kehomme ominaisuuksien mukaan.

Päärynänaiset

Päärynämuotoiset naiset ovat leveitä lantiossaan, erittäin hoikkia vyötärössään ja kapeita hartioissaan. Tämä kuulostaa erittäin kauniilta tiettyyn pisteeseen saakka, mutta jossain vaiheessa väärällä vaatetuksella tällaiset hyvät muodot voivat muuttua jo vähemmän kauniiksi. Sitä varten, että päärynämuotoisen naisen vartalosta saadaan maksimaalisen harmoninen, joudutaan visuaalisesti leventämään hartioita: aksentit tulevat siis kohdistumaan enemmän ylä- kuin alavartaloon. Toimivia ratkaisuja ovat tummat housut tai hameet ja vaaleat ylävartalon vaatteet suurilla detaljeilla: leveät hihat, syvät aukot ja mahdolliset koristeet toimivat erinomaisena aksenttina ja saavat hartiat näyttämään melkein yhtä leveiltä kuin lantio. Rintataskut sekä neliskanttiset kaula-aukot ovat myös oiva apu päärynämuotoiselle naiselle, joka haluaa korostaa leveää lantiotaan säilyttäen samalla harmoniset muotonsa. Vältettäviä vaatteita ovat jakut ja puserot, joiden alareuna sijoittuu lantion leveimpään kohtaan: ylävartalon vaatteiden pitää loppua joko korkeammalla tai alempana. Hartiat tulevat näyttämään entistä pienemmiltä, jos käytetään niskassa yhdistyviä nauhoja jättämällä olkapäät auki, joten tällaisten vaatteiden kanssa täytyy olla erityisen varovainen, kun halutaan hartiat näyttämään leveämmiltä.

Päärynänaiset

Tyypillinen Suomalaisen Naisen Vartalo

Meille on hyvin yleistä lihomisen alkaminen vatsasta eikä lantiosta, joka päärynämuotoisilla naisilla lihoo ensimmäisenä. Erityispiirteitämme ovatkin pyöreät hartiat, kapea lantio, hoikat jalat, mutta samalla leveähkö vyötärö, joka välillä saattaa olla jopa hartioita ja lantiota leveämpi. Ongelmapiste onkin vartalon keskiosa, ja hyvät aksentit kannattaa sijoittaa siis hoikkiin sääriin ja rintaan. Suorat kotelomekot auttavat tähän hyvin: niillä saadaan piilotettua paksumpi vyötärö ja samalla avattua hienot sääret ja kauniit hartiat. Myös sellaiset mekkomallit, joissa vyötärö on hyvin korkealla, on erinomainen vaatevalinta: ne korostavat rintaa sekä jättävät sääret auki piilottamalla samalla vyötärö kankaiden alle.

Tyypillinen Suomalaisen Naisen Vartalo

Ongelmakohdissa kannattaa muutenkin käyttää väljiä vaatteita, ja omenanaisille sopii käyttää yhdistelmiä, joista löytyy sekä juoksevia kankaita että tiukkoja kohtia. Juoksevat kankaat jäävät vyötärölle, ja tiukemmat vaatekohdat sopivat rintaan ja sääriin. Kaikki detaljit kannattaa sijoittaa vyötärön yläpuolelle ja lantion alapuolelle, ja näin vyötäröön ei kohdistu liikaa huomiota. Housumalleista valitaan sellaiset, joissa on joko erittäin korkea tai erittäin matala vyötärö, ja jotakin siltä väliltä ei omenanaiselle käy. Erilaisten vöiden käyttöä kannattaa välttää, jos kyse ei ole rintojen alle sijoitettavasta vyöstä: se puolestaan korostaa kaunista ylävartaloa ja sen alapuolella olevaa vartaloa ei enää katsota. Isot ja geometriset kuviot vaatteissa eivät myöskään sovi visuaaliseen omenavartalon korjaamiseen, niin kuin merkittävät kontrastitkin ylävartalon ja alavartalon vaatteiden värien välillä. Omenamuotoisen naisen kauniimpia puolia ovat sääret ja hartiat, joten miksi ei keskitytä niihin?

Comments are closed.